SuomiTV kanavapaikalla 12 syyskuun 1. alkaen04.08.2010Digita muuttaa maanpäällisen antenniTV:n kanavanumerointia seuraavasti: SuomiTV siirtyy kanavapaikalta 33 kanavapaikalle 12 ja NelonenSportPro siirtyy kanavapaikalta 12 kanavapaikalle 23.
Nyt tapahtuva kanavanumeromuutos noudattaa TV-toimialan keskenään sopimaa kanavanumeroinnin perusperiaatepäätöstä, jonka mukaisesti vapaasti lähetettävät TV-kanavat ovat järjestyksessä ennen maksu-TV -kanavia. Tällä hetkellä viimeisin ilmaiskanavilla käytössä oleva kanavapaikka on 11 (JIM), ja muutoksen myötä SuomiTV siirtyy kanavapaikalle 12.
– On hienoa, että TV-ala edelleen pystyy yhdessä sopimaan ja toimimaan itse määrittelemiensä periaatteiden mukaisesti. Nyt toteutettava kanavanumeromuutos niputtaa kaikki valtakunnalliset ilmaiskanavat yhteen, jotta katsojakokemus on mahdollisimman myönteinen ja helppo. Muutos helpottaa ilmaiskanavien löytämistä ja tasapuolistaa eri kanavien ohjelmatarjonnan vertailua, toteaa SuomiTV:n toimitusjohtaja Jarmo Kalliola.
– Kanavanumeromuutos tulee meille kreivin aikaan. SuomiTV:n harjoitusjakso on nyt päättynyt ja on aika astua isojen joukkoon. Syyskuussa ohjelmatarjontamme lisääntyy merkittävästi ja samalla lähetysaikamme pitenee. Nyt pääsemme kunnolla mukaan kilpailuun ja voimme näyttää vahvuutemme monipuolisessa ohjelmatarjonnassa. Odotan muutoksen lisäävän SuomiTV:n katsojalukuja mittavasti, Jarmo Kalliola toteaa.
Takaisin uutisiin